Oletko joskus pysähtynyt miettimään, missä kaikkialla jousia oikein käytetään? Oikeastaan helpompi olisi sanoa, missä niitä ei käytetä! Jurvan Jousi valmistaa jousia esimerkiksi moottoreihin, maatalouskoneisiin, lukkoihin, suodattimiin ja aseisiin. Jousiamme on…
Jurvan Jousen toimitusjohtaja Lasse Hahto paketoi kuluneen vuoden kuulumiset – lukaise Lassen terveiset alta! ”Viime vuoden kova vauhtimme jatkui läpi kuluneen vuoden kevään, mutta kesälomien jälkeen tahti hidastui selvästi. Toimitamme…
Osa maailman parhaista maalivahdeista seuraa kentän pelitapahtumia Jurvan Jousessa alkunsa saaneiden ristikoiden läpi. Vaativan ammattiryhmän laadullaan vakuuttaneiden maskien takana on Jurvan Jousen pitkäaikainen yhteistyökumppani, kihniöläinen Wall Mask Oy. ”Ensimmäiset maskit…
Jurvan Jousen osastolta A220 saat vastauksen kaikkiin mieltäsi askarruttaviin jousiongelmiin ja -kysymyksiin. Viime vuonna nautiskelimme messuhumusta ja tuttujen tapaamisesta messuvieraan roolissa, mutta tänä vuonna olemme jälleen paikalla A-hallissa esittelemässä koko…
Konkarit tekivät tilaa uudelle sukupolvelle – Jaakko Ojalan 45 vuoden työuraa ovat värittäneet talouden haasteet, teknologian kehitys sekä jurvalainen tekemisen meininki Jurvan Jousen historiassa käännettiin uusi sivu syksyllä, kun pitkään…
Toimintamme perustana on jo vuosikymmeniä ollut laatu, toimitusvarmuus ja asiakaspalvelu. Pidin tätä hyvänä ideologiana aloittaessani Jurvan Jousella myynti-insinöörinä ja yrittäjänä vuonna 2010 – ja pidän edelleen. Viimeisten 10 vuoden aikana…
Jurvan Jousella investoitiin syksyllä uusiin CNC-taivutusautomaatteihin. Saksasta toimitetut Wafioksen koneet edustavat alan uusinta teknologiaa. FMU 08+ ja FMU 20+ -mallien koneet ovat olleet odotettu lisäresurssi Jurvan Jousen tuotantoon. Näistä pienempi,…
Jurvan Jousi ei ole tehnyt koronaepidemian vuoksi poikkeusta vuosittaisissa investoinneissaan. Viime vuonna yrityksen merkittävin yksittäinen investointi oli optinen mittalaite. Tänä vuonna on tulossa kaksi CNC-ohjattua taivutusautomaattia, joilla työn tasalaatuisuutta ja tehokkuutta kasvatetaan entisestään. Uusien laitehankintojen…
Me Jurvan Jousella investoimme joka vuosi, eikä viime vuosi ollut tässä suhteessa poikkeuksellinen. Kesällä otimme käyttöön uuden optisen mittalaitteen. Asiakkaalle se tuo parempaa palvelua. Uusi mittalaite mahdollistaa entistä monimuotoisempien jousien…
Olen vuodesta 1986 puurtanut Jurvan Jousen johdossa ja vastaavaa vuotta kuin 2020 en ole kokenut. Viime vuosi oli liikevaihdollisesti Jurvan Jouselle kuin vuoristorata. Kolmena ensimmäisenä kuukautena olimme noin 12 %…
Viimeisimmät kommentit